Viskin maailman sinulle esittelee: Jeroen Koetsier

Jeroen Koetsier #1.1
Jeroen Koetsier #1.2
Jeroen Koetsier #1.3

”Sydämeni pakahtuu, kun pääsen jakamaan erityislaatuisen viskipullon ystävien kesken.”

Jeroen Koetsier on aina rakastanut keräilyä, alkaen postimerkeistä, kolikoista ja olutlaseista. Mutta kun hän kohtasi todellisen intohimonsa –viskin– hänen harrastuksensa saavutti uuden ulottuvuuden. Kaikki alkoi, kun hän antoi 90-luvulla veljelleen Ardbeg Single Malt -viskin tämän syntymävuodelta 1974\. Jeroen ei olisi halunnut luopua pullosta ja palasi seuraavana päivänä liikkeeseen ostamaan samanlaisen pullon omalta syntymävuodeltaan. Hän palasi päivien sisällä hankkimaan kuusi muuta pulloa, ja pian hänelle olikin syntynyt uusi kokoelma. Nykyään kokoelman painopisteenä ovat viskikirjat ja Port Ellen -miniatyyrit. Jeroen ymmärsi nopeasti, että viski oli enemmän kuin pelkkä intohimo – se voi olla myös kannattava harrastus. Hänen harrastuksensa kehittyi pian ammatiksi, kun hän aloitti pullojen ja tynnyreiden myynnin. Laajan tietämyksensä ansiosta Catawiki toivotti hänet tervetulleeksi viskiasiantuntijakseen vuonna 2015\. Sen lisäksi, että Jeroen rakastaa maukkaita, harvinaisia ja vanhoja viskejä, hän valvoo ja johtaa viskien ja väkevien alkoholien asiantuntijatiimiä. Laajennetusta roolistaan huolimatta hän jatkaa harkitusti suunniteltujen huutokauppojen kuratointia ja esittelee viskejä, jotka vetoavat sekä asiantuntijoihin että keräilijöihin. Saatat hyvinkin törmätä Jeroeniin Catawikin kojulla viskifestivaaleilla ympäri Eurooppaa ja Aasiaa.

  • Innokas keräilijä
  • Intohimona viski, väkevät alkoholit ja olut jo vuodesta 1997
  • Erittäin aktiivinen viskin maailmassa
Jeroen Koetsier #2.1Jeroen Koetsier #2.2

Mitä asiantuntijamme tekevät

He arvioivat virtuaalisesti huutokauppaan ilmoitetut esineetHe auttavat myyjiä esineiden esittelyssäHe yhdistävät esineet niille täydellisesti sopiviin huutokauppoihin