Upeimmat esineet esittelee: Gustavo Radesca

Gustavo Radesca #1.1

“Vintage-pelipaidat ovat erikoisuuttani. Minusta on mahtavaa päästä sukeltamaan tarinoihin 70-, 80- ja 90-luvuilta, ja tutustumaan designin ja teknologian muutoksiin sekä tietenkin paitoja käyttäneisiin legendoihin,”

Gustavo on aina rakastanut urheilua. Hänen aikaisimpiin muistoihinsa kuuluu sunnuntaiaamuisin Ayrton Sennan, yhden Brasilian suurimman Formula 1 -kuskin ajon katsominen televisiosta. Tätä seurasi tietenkin jalkapallopelien seuraaminen iltapäiväradiosta. Maanantai kuului viikon pelien kertaamiselle. Gustavo ei ole ainoastaan sohvaurheilun harrastaja, vaan hän on myös innokas sukeltaja, vuorikiipeilijä, kamppailulajiharrastaja ja juoksija. Jalkapallopaitojen keräily on ollut Gustavon toinen suuri intohimo vuodesta 1995, ja hänelle on kertynyt mittava 300+ pelipaidan kokoelma. Kokoelmaan kuuluu myös muuta memorabiliaa, sekä urheilukortteja, joita hän on keräillyt vuodesta 2013. Gustavon halu juhlistaa pelaajien ja joukkueiden historiaa ajaa hänen harrastustaan memorabilian keräilyyn ja sen jakamiseen muiden fanien kanssa. Viihde- ja finanssiuriensa jälkeen Gustavo on innoissaan päässessään ammentamaan työssään vuosien keräilykokemuksestaan ja laajasta suhdeverkostostaan. Hän liittyi Catawikiin 2019, eikä edelleenkään pysty uskomaan, että pääsee käyttämään koko päivänsä tutkien ja jakaen uskomattomia urheilu-memorabilian kohteita.

  • Keräillyt pelipaitoja 25 vuoden ajan
  • Keräillyt huippujalkapallokortteja 7 vuoden ajan
  • Kansainvälinen suhdeverkosto keräilijöitä ja välittäjiä

Mitä asiantuntijamme tekevät

He arvioivat virtuaalisesti huutokauppaan ilmoitetut esineetHe auttavat myyjiä esineiden esittelyssäHe yhdistävät esineet niille täydellisesti sopiviin huutokauppoihin