Miroslav Spadrna(Pintorcheco) - Esperando nueva vida-waiting for new life XL no reserve

Odotan uutta elämää
Akriliikki kankaalle 100+80cm Miroslav Spadrna (tshekkitaiteilija) 2006–2024 Espanjasta.
Miroslav Spadrna on tšekkiläinen maalari, joka syntyi vuonna 1968 České Budějovicessä, Tšekin tasavallassa. Ennen kuin hän opiskeli kuvataiteita, hän maalasi ja myi jo useita teoksiaan. 21-vuotiaana hän oli tunnettu Saksassa, Alankomaissa ja muissa Euroopan maissa. 25-vuotiaana hän oli myynyt yli 1000 teosta ympäri maailmaa. 40-vuotiaana hän lopetti kaupallisen maalaamisen ja syventyi taiteeseensa. Hän jätti kotinsa ja entisen elämänsä tehdäkseen taidetta kadulla, lähempänä köyhyyttä, yksinäisyyttä ja intohimoa. Tämä muutos muutti hänen tyyliään, ajatteluaan ja tekniikkaansa. 43-vuotiaana hän aloitti uuden vaiheen taiteellisessa urassaan. Špadrnan mukaan taide on tila täydelliselle vapaudelle, paikka löytää asioiden ydin ja syvimmät tunteet. Se on paikka, jossa ainoa ajan mitta on siveltimen veto. Elämän luominen tai uudelleenluominen kankaalle, paperille tai veistokseen on hänelle kaikkein ylevin teko. Hänen tunnustuksensa sisältävät Euroopan taiteilijan palkinnon vuonna 2023 Milanossa Italiassa, ja vuonna 2021 hänet nimitettiin Tšekin tasavallan taide- ja maalauskoordinaattoriksi. Hänen ryhmänäyttelyihinsä kuuluu kollektiivinen näyttely Berjassa, Andaluciassa, Espanjassa vuonna 2023. Hänen teoksiaan on arvosteltu positiivisesti Espanjassa ja ne ovat olleet esillä julkaisuissa. Vuonna 1997 hänellä oli residenssi Garachicossa, Kanariansaarilla, Espanjassa. Spadrna on tunnustettu ja palkittu taiteilija, joka on julkaistu useissa tiedotusvälineissä. Hän on ollut jäsenenä Galería de Arte Visual Chicote -galleriassa Espanjassa 2. huhtikuuta 2024 lähtien. Hänen työnsä löytyy useilta verkkosivuilta, mikä osoittaa hänen kehittyvän taiteilijamatkansa. Hänen teoksensa ovat eloisia ja teksturoituja, vangiten hänen syvää yhteyttään taiteeseen ihmisen kokemuksen syvyyksien ilmaisemisen välineenä.
Miroslav Spadrna alias pintorcheco
Yksityinen matka valon, luonnon ja olemuksen välillä.
Por Antonio Sánchez. Johtaja ja kuraattori 1819 taidegalleria.
Tämä kokoelma on maalaustaiteellinen sinfonia, joka liikkuu abstraktin ja figuriivisen välillä, yhdistäen visuaalisen rakenteen emotionaaliseen lataukseen, joka läpäisee jokaisen teoksen. Impressionistisen ja ekspressionistisen tekniikan esityksessä taiteilija tutkii ihmisen ja luonnon symbioottista suhdetta, jossa muodot, värit ja tekstuurit sulautuvat voimakkaaksi visuaaliseksi koreografiaksi. Paksut ja kulmikkaat siveltimenvetäiset, jotka on tehty impasto-tekniikalla ja energisillä vedoilla, antavat pinnalle lähes kosketeltavan kolmiulotteisuuden, kutsuen katsojan uppoutumaan kunkin teoksen materiaalisuuteen.
Kokoelman väripaletti on tiheä ja monipuolinen, leikittelee eloisalla sinisten, vihreiden ja maan sävyjen paletilla, joita korostavat intensiiviset punaiset ja oranssit vivahteet. Tämä värivalinta ei ole sattumanvarainen, vaan vastaa runollista puhetta, jossa kylmät sävyt ehdottavat rauhaa ja introspektiota, kun taas lämpimät värit toimivat visuaalisina vastapainoina energialle ja intohimolle. Erityisesti punaiset, niiden karmin ja bermellonin sävyissä, erottuvat tietyissä kuvioissa ja luonnon elementeissä, viestien sekä elämän elinvoimasta että hetkien katoavaisuudesta, jotka on tallennettu kankaalle.
Taiteilija käyttää tekstuuria keskeisenä ilmaisukeinona teoksessaan. Paksujen öljy- ja akryylikerrosten levittäminen, repaleisesti ja eri suuntiin päällekkäin, antaa jokaiselle teokselle visuaalisen tiheyden, joka heijastaa luonnon monimutkaisuutta. Tämä tekstuurinen käsittely ei ainoastaan korosta maalaustekniikan materiaalisuutta, vaan luo myös ympäröivän, lähes immersiivisen tunnelman, joka sijoittaa katsojan liminaalitilaan, jossa aineellinen ja aineeton kohtaavat. Vedot muuttuvat gesturaalisiksi, sisältäen hallittua energiaa, joka viittaa elämän orgaaniseen pulssiin, luoden eräänlaisen maalauslingvistyksen, joka viittaa sekä katoavaisuuteen että ikuisuuteen samanaikaisesti.
Käsitteellisesti taiteilija haastaa symmetrian ja muodollisen järjestyksen konventiot, rakentamalla kohtauksia, jotka herättävät luonnon hallitun kaaoksen. Elementit asettuvat dynaamiseen tasapainoon, jossa hahmojen ja maisemien näennäisesti satunnainen järjestely vastaa sisäistä epäyhtenäisen harmonian logiikkaa. Tämä lähestymistapa luo visuaalisen jännitteen, joka pitää katseen jatkuvassa liikkeessä, kulkien jokaisen senttimetrin yli maalauksessa etsien piilossa olevia yksityiskohtia ja piileviä merkityksiä.

Kompositio muuttuu näin ollen interaktiiviseksi kokemukseksi, tilaksi, jossa katsojan silmä navigoi vapaasti, paljastaen uusia kerroksia ja näkökulmia jokaisessa havainnossa. Yksi tämän sarjan huomattavimmista piirteistä on tapa, jolla ihmishahmo esitetään sulautuneena ympäristöön. Useissa teoksissa kehot näyttävät nousevan maisemasta kuin ne olisivat luonnollisia jatkeita puille, vedelle tai maalle. Tämä integraatio korostaa ajatusta ihmisyyden ja luonnon välisestä sisäisestä yhteydestä, yhteydestä, joka ylittää pelkän coexistencen ja muuntuu symboliseksi ja henkiseksi liitoksi. Ihmishahmoa ei esitetä erillisenä olentona, vaan osana näkymäekosysteemiä, joka ympäröi sitä, ikuisessa halauksessa kosmoksen kanssa.
Maalaustilassa tämä kokoelma on syvästi ilmava, rakennettu läpinäkyvyyden ja läpinäkymättömyyden kerroksista, jotka ehdottavat eri syvyyskerroksia. Läpinäkyvyyden ja väriläikkien päällekkäisyys luo illuusion liikkeestä, ikään kuin maisema itse hengittäisi ja muuttuisi silmiemme edessä. Tämä tekniikka, joka yhdistää sfumaton valon ja varjon kontrasteihin, lisää teoksiin lähes eteerisen ulottuvuuden, kietoen hahmot sumuiseen usvaan, joka muuttaa ne kelluviksi haamuiksi rinnakkaisessa universumissa.

Kokoelman piilevä narratiivi rakentuu universaaleihin teemoihin kuten aika, metamorfosi ja luonnon pysyvyys. Jokainen teos toimii osana suurempaa kertomusta, jossa toistuvat elementit – puut, vesi ja ihmishahmot – toimivat arkkityyppisinä symboleina, jotka viittaavat ikuisuuteen ja elämän kiertokulkuun. Puiden syvät juuret ja kohoavat oksat edustavat vakautta ja yhteyttä maahan, kun taas vesi, jatkuvasta virtauksestaan, symboloi ajan väistämätöntä kulkua ja muutosta. Ihmisen läsnäolo puolestaan esiintyy mietiskelyn tai liikkeen tilassa, ikään kuin tietoisena ohikiitävyydestään ympäröivän maiseman äärellä.
Valon käyttö on toinen keskeinen osa näiden symboliikkaa täynnä olevien ilmapiirien rakentamista. Pehmeä ja hajautunut valaistus säteilee eri kohdista koostumusta, luoden hienovaraisia kontrasteja, jotka paljastavat ja piilottavat maiseman fragmentteja. Tämä valo ei ole vain tekninen keino, vaan myös transsendentaalisen symboli; siitä tulee metafora tietoisuudesta ja havainnosta, valaisten näkyvät osat samalla viitaten siihen, että pimeydessä on paljon enemmän piilossa. Valo ohjaa tässä matkalla katsojaa introspektiiviseen kokemukseen, tehden hänestä osallisen teoksesta kuin etsijän salaisuuksien ja merkitysten maailmassa, jotka asuvat jokaisessa maalauksen nurkassa.