Montanaro - BANANA UNCHAINED #9

Tämä Montanaron teos on elävä esimerkki nykyajan materiaalisesta Pop Artista, joka toimii hienostuneena lainausten ja metanarraation pelinä. Taiteilija ei rajoitu pelkästään esittämään esinettä, vaan luo todellisen 'lyhytpiirin' kaksikymmentävuosisadan ikonien ja nykyaikaisen taidemarkkinoiden provokaatioiden välille.

Teos rikkoo klassisen kaksidimensionaalisuuden rajoja. Keskushahmona — antropomorfisoitu banaani lihaksikkaine käsineen — nousee voimakkaasti esiin taustasta, luoden vahvan plastisen dynamiikan. Syvä, sähkönsininen kehys toimii teatterinomaisena reunan, muuttaen maalauksen eräänlaiseksi "lavastuslaatikoksi" tai shadow boxiksi.

Materiaalinen tekniikka on ilmiselvää erilaisten elementtien käytössä:

Keskellä oleva veistos: viimeistelty kiiltävällä lakalla, joka muistuttaa teollisten muovien tai vinyylin viimeistelyä.

"Duct Tape" (Nastro adesivo): Keskeinen aineellinen elementti, joka kulkee teoksen halki.

Kohteen kohteena: Pieni vinyylilevy, jonka Velvet Underground & Nico -kannen kuvio/muoto on, pidetään banaanin käsien välissä.

Ikonografinen tulkinta: "Banana-Inception"
Teos on pop-semiotiikan voitto. Montanaro punoo kolme aikallista ja käsitteellistä tasoa:

Suora viittaus Andy Warholin suunnittelemaan Velvet Undergroundin kannen kuvitukseen. Banaani, 'taiteen tunnetuin', muuttuu tässä tietoiseksi subjektiiksi, joka 'omistaa' oman kuvansa.

Pohjalla olevat harmaat teipit ovat selvä viittaus Comedianiin, Maurizio Cattelanin banaani, joka on kiinnitetty seinälle teipillä. Montanaro vaikuttaa vihjailevan, että banaani on 'vapautunut' Cattelanin teipistä, saavuttaen lihaksia ja oman tahtonsa.

Lihaksellisen antropomorfismin: Kädet, jotka kannattavat levyn, viestivät elinvoimaa, ikään kuin yrittäen puolustaa taideteoksen identiteettiä siitä, että se muutettaisiin pelkäksi kulutushyödykkeeksi tai viraaliksi vitsiksi.

Montanaron teos on ironinen ja häpäisevä. Se käyttää puhdasta visuaalista kieltä, melkein kartoonimaisen kaltaisella tavalla, välittääkseen syvällisen pohdinnan Ready-made -käsitteestä.

Siinä missä Warhol teki arkipäiväisestä esineestä ikonisen ja Cattelan teki ikonista hauraan, Montanaro konkretisoi viittauksen: hänen banaaninsa ei ole ei todellinen hedelmä eikä pelkkä printti, vaan fyysinen, lihaksikas läsnäolo, joka vaatii paikkansa rockin ja kuvataiteen historiassa. Se on teos, joka puhuu niille, jotka tuntevat taidehistorian, mutta koukuttaa kenen tahansa katseen sen värikkään elävyyden ja plastisen voiman ansiosta.