Barberot Sylvain - Echo

Itsekuva — “Echo”
Kaiverrettu peili, valoilaitos

Tässä Itsekuva-sarjan variaatiossa teos jatkaa pohdintaa itsekuvasta siirtämällä sen resonanssin logiikkaan. Ainoastaan yksi peili, jonka kiiltopinta on osittain poistettu, paljastaa valon kautta sanan echo. Kuten muissakin tiloissa, teksti ei pakota itseään suoraan: se piirtyy pinnalle, riippuen katsojan katseluasennosta, valosta, hetkestä.

Peili ei ole enää pelkkä tunnistamisen pinta, vaan takaisin palauttamisen pinta. Se ei tuota vakaan kuvan; se heijastaa, muuttaa, diffraktoituu. Heijastus muuttuu väliaikaiseksi ilmiöksi, verrattavissa äänihälyyn: ilmestymisen viivästynyt jälki, joka muodostuu läsnäolon ja katoamisen väliseen väliaikaan.

Taiteilija asettuu tässä rooliin välittäjänä. Heijastamalla itsensä teokseen hän ei esitä itseään suoraan; hän ilmestyy kulku- tai siirtopintana. Maailma, katseen kautta tavoitettu, palautuu kuvan muodossa — muutettuna, siirrettynä, uudelleen koottuna. Itsekuva ei siten ole enää itsetenkieltäminen, vaan vastaanottamisen ja palauttamisen prosessi.

Sana echo, kiinnitettynä kiilloitteeseen, toimii kuin huomaamaton lukuvihje. Se muistuttaa, että jokainen kuva on jo palautus, kaiku. Kuten ääni, joka heijastuu tilassa, heijastus peilissä leviää, hajaantuu, ja sammuu. Ei ole staattisuutta, vaan peräkkäisiä ilmentymiä.

Näin teos vie taiteellisen praksiksen katoavaan temporalityyn: kimmoisuuden, vaimennetun toiston, hiljaisuuteen liukumisen. Taiteilija, kaukana alkuperästä, muuttuu siirtymäkohdaksi — paikaksi, jossa maailma heijastuu ennen kuin häviää.