Georg Herold (1947) - Nietenblatt

Georg Herolds työ kuuluu kontekstiin, joka on ymmärryksen kannalta keskeinen: niin sanottu ”Nietenblatt” tietoisen vastakuvana auratisen yksittäisteoksen, itsensä edessä. KJUBH:n tombola-rakenteen sisällä taidekasvun klassinen arvomekanismi alistetaan; se ei nouse yksittäisen teoksen asemaan. ”Nytön” – tappi – saa muodon, käsialan, taiteellisen asettelun. Näin odotus muuttuu: Onnemaa saa todellisen halukkuuden objektin.
Herold reagoi tähän formaattiin poikkeuksellisen tarkalla strategialla. Esitystapa – supistettu, lineaarinen naisen kehon piirros, venytetyssä, melkein balettimaisessa asennossa – vaikuttaa aluksi intiimiltä ja arkipäiväiseltä. Viiva on niukasti käytetty, kontrolloitu, melkein tunnusteleva. Samaan aikaan syntyy selvä fyysinen läsnäolo. hahmoa ei ole työstetty loppuun, vaan vihjataan siihen; juuri siinä piilee sen jännite. Kevyesti eroottinen lataus – näkyvissä mutta ei esillä – pysyy keskeneräisyyden, piirtäytymisen tilassa.
Kuitenkin ratkaisevaa on toinen taso: tekninen kehys. Offset-lithografia itsepainatulla paperilla viittaa tietoiseen toistettavuuteen, levitykseen, vastakohtaan ainutkertaiselle taideteokselle. Sivusuunnassa näkyvät harmaat leikkeet ja alaosan tekninen merkintä (”End Time… Separation Black”) ovat selvästi peräisin painon tai esiprosessin osasta. Kyse on värierotuksen merkinnästä – tarkemmin sanottuna mustapohjan erottelusta. Näin tuotantoprosessi ei ole piilotettu, vaan paljastettu.
Tämä paljastus ei ole sivuvaikutus, vaan olennaisuus. Herold integroi teknisen replikaation kielen kuvan sanomaan. Piirustus näyttää ensisijaisesti alkuperäisen ratkaisun sijasta jo läpikäydyltä, toistetulta, prosessoidulta tilalta. Painatusmerkinnän viittaus ”Mies” ei ole sattumaa: se herättää modernin ajan projektin näkemystä selkeydestä ja reduktionista – ja siirtää sen tässä poikkeuksellisen niukkaan tuotantoprotokollaan.
Jännite syntyy juuri tämän päällekkäisyyden kautta: fyysisyys ja tekniikka, intiimiys ja replikaatio, piirustus ja painoprosessi. Itsepainuva siirtopohja vahvistaa tätä entisestään. Se muuttaa teoksen potentiaalisesti sovellettavaksi, siirrettäväksi, melkein toiminnalliseksi – kuvan, jota ei vain katsella, vaan jota voitaisiin käyttää.
Numero 300/300 on tarkoituksellisesti merkitsemässä erän lopun. Systeemissä, joka muutenkin toimii tasa-arvoisesti, viimeisellä numerolla on oma laatunsa: ei niinkään klassisesti ekskluusio, vaan sarjan rajan lopetus.
Heroldin työn sisällä teos sulautuu johdonmukaisesti osaksi kokonaisuutta. 1980-luvuilta saakka häntä on kiinnostanut enemmän autonomisen taideesineen olosuhteet – ne, joissa se syntyy ja kiertää – kuin teoksen itsenäinen olemassaolo. Kielet, materiaali, konteksti ja tuotantotapa ovat yhtä tärkeitä merkitsijöitä. ”Nietenblatt” on siitä ihanteellinen kantaja: se on määritelmän mukaan marginalisoitu – ja juuri siksi tarkka kehys taiteelliselle refleksioille.
Työ operoi siis monilla tasoilla samanaikaisesti: piirroksena, painotuotteena, kommenttina taidekontekstista ja ironisena uudelleenarvottamisena arvoon ja odotukseen. Sen vahvuus ei ole muodollisessa loistokkuudessa, vaan konseptuaalisessa terävyydessä ja sille tyypillisen taidekäsityksen, ”taideteoksen”, kohtuulliseen alennukseen.