Tijs Dragtsma (1992) - Void. The Joker

The Joker

The Joker on epävakauden kohtaaminen, joka on täydellisesti hallinnassa. Portraitti ei nouse lisäämällä. Se ilmenee poistamisen kautta. Ei maalausta. Ei printtiä. Ei mustetta. Kuva paljastuu sen sijaan, että sitä olisi sovellettu. Mikä jää jäljelle, on kasvot, jotka riippuvat läsnäolon ja vääristymän välissä. Tehty terävämmiksi poissaolosta. Tehty latautuneiksi valosta.

Kun valaistus liikkuu, teos muuttuu välittömästi. Tietyt ääriviivat lukkiutuvat tarkentumaan, kun taas toiset sulaa takaisin pimeyteen. Ilmeestä tulee vaikea kiinnittää. Yhtä hetkeä se tuntuu hillityltä. Toisessa se kääntyy ahdistavaksi. Etäisyydeltä koostumus vaikuttaa minimalistiselta ja kontrolloidulta. Lähellä se paljastaa tiheän syvyyskentän. Heijastus. Jännite. Optinen levottomuus.

Mikä antaa teokselle voiman, ei ole ainoastaan tunnistus vaan ristiriita. The Joker ilmestyy täällä hahmona, joka on kiinni sekä esityksen että romahduksen välissä. Katseet kohtaavat. Suun ilmeessä on jotain lukematonta huvin ja uhan välillä. Se ei ole toiminnan muotokuva. Se on psykologisen paineen muotokuva. Kasvot, jotka kieltäytyvät liikkumasta, vaikka ne ovat täydellisen liikkumattomia.

Paneeli itsessään toimii enemmän kuin tukeena. Se on aktiivinen visuaalinen kenttä, jossa poissaolo muuttuu kuviksi ja valo rakenteeksi. Teos pysyy aineellisesti muuttumattomana, mutta visuaalisesti muuttuu jokaisella näkökulman ja ilmapiirin muutoksella. Se palkitsee huomion. Se järkyttää hiljaa. Se viipyy.

The Joker kuuluu