Pronssiveistos - Benin - Nigeria
08
päivät
23
tuntia
21
minuuttia
17
sekuntia
Nykyinen tarjous
€ 1
Pohjahintaa ei saavutettu
asiantuntija
Valinnut Julien Gauthier
Kymmenen vuoden kokemus historiallisista aseista, haarniskoista ja afrikkalaisesta taiteesta.
Arvio € 2,700 - € 3,000
13 muuta käyttäjää seuraa tätä esinettä
 | 1 € |
|---|
Catawikin ostaja turva
Maksusi pidetään turvassa, kunnes saat esineesi. Näytä tiedot
Trustpilot 4.4 | 136095 arvostelua
Arvosteltu erinomaiseksi Trustpilot.
Kuvan otsikko: 'A bronze sculpture', alkuperäiskunta: Nigeria, etninen ryhmä/kulttuuri: Benin, Provenienssi: Original/official.
Tekoälyavusteinen yhteenveto
Myyjän antama kuvaus
The present sculptural group, depicting a male and female figure in close physical and formal relationship, invites comparison with a small but significant corpus of paired figures attributed to the artistic traditions of Ile-Ife. A particularly relevant point of reference is the fragmentary example published by Frank Willett in Ife in the History of West African Sculpture, where a comparable grouping, excavated at Ita Yemoo in 1957, is illustrated and discussed. Although that excavated fragment is less iconographically resolved, its archaeological context confirms the existence of paired figural compositions within early Ife sculptural practice and provides an important baseline for comparison.
The present work, like the example formerly exhibited by Wolfgang Jaenicke in 2018, is fragmentary, with losses to the lower extremities and a surface marked by layered oxidation. Such condition issues, while visually comparable to excavated material, must be approached cautiously, as fragmentation alone does not establish archaeological origin. Nevertheless, the surviving elements convey a highly structured composition in which two figures are rendered with notable formal balance and conceptual interdependence.
The male figure is distinguished by elaborate headgear and the holding of a horn, an attribute widely associated with rulership and ritual authority in Yoruba visual culture. The female figure, equally monumental in conception, carries an object that may be interpreted as a stylized hand or emblem of ritual efficacy. Their juxtaposition, combined with the parity of scale and the symmetry in their adornment, suggests a deliberate articulation of complementary roles rather than a hierarchical or purely narrative relationship.
While such pairings have often been interpreted as conjugal representations, a more persuasive reading situates the figures within a framework of institutional authority. In this interpretation, the male figure may be understood as the Ooni, the spiritual and political leader of Ile-Ife, while the female figure embodies a corresponding locus of power within the courtly system. Although the title and precise role of a queen mother figure in Ife differ from the more clearly codified Iyoba institution in the Kingdom of Benin, the broader principle of gendered complementarity in the exercise of authority is well attested across southern Nigerian cultures.
A particularly striking feature of the composition is the intertwining of the figures’ lower limbs. This motif, while uncommon, appears to transcend any literal suggestion of intimacy. Instead, it may be interpreted as a visual metaphor for structural interdependence, expressing the inseparability of distinct yet mutually constitutive forms of power. Such a reading aligns with Yoruba conceptions of balance and relationality in the maintenance of social and cosmic order, in which authority is not singular but distributed across complementary domains.
The question of dating remains complex. As noted in the broader literature on West African metalwork, including the work of Sylvia Dolz, the establishment of chronology cannot rely on a single line of evidence. Scientific analyses, such as thermoluminescence testing, must be evaluated in conjunction with stylistic and art-historical considerations. In the present case, a reported thermoluminescence result of approximately 310 years before present, with a significant margin of error, would place the object outside the classical floruit of Ife naturalistic sculpture, typically dated between the twelfth and fifteenth centuries. This discrepancy underscores the need for caution in attribution and highlights the possibility that the work may reflect a later continuation, reinterpretation, or regional variation of earlier sculptural traditions.
In sum, the sculpture embodies a sophisticated visual language in which authority is conceived as relational, gendered, and ritually grounded. Through its balanced composition, emblematic attributes, and intertwined forms, it articulates a conception of power that is neither singular nor hierarchical but fundamentally dual and interdependent. At the same time, the tensions between archaeological comparanda, stylistic features, and scientific dating situate the work within an ongoing scholarly discourse, in which questions of origin, chronology, and meaning remain open to critical examination
References
Dolz, Sylvia. Treasures of Africa: Benin – The Donation Baessler. Dresden: Museum of Ethnology, 2006.
Jaenicke–Njoya, Catalogue Ci104, object CAB 06943.
Willett, Frank. Ife in the History of West African Sculpture. London: Thames and Hudson, 1957.
Wolf, Siegfried. Studies on Benin Bronzes and Chronology. Various publications.
In the last 15 years we have sold two similar exemplares with different stylistic features, one on the Ife and Benin exhibition six years ago, obviously from the same artist. This exemplare was exhibited on our exhibition 2019 (last photo sequence).
This description is made with AI. Despite careful individual review, the use of Artificial Intelligence may result in errors or inaccuracies in the description.
Piece sold without thermoluminescence test. Attribution and datation provided for reference only. Non binding TL Analysis can be made seperately from this offer by request.
CAB6943
Myyjän tarina
Wolfgang Jaenickenin sitoutuminen afrikkalaiseen taiteeseen ei alkanut kentiltä tai markkinoilta, vaan hiljaisempaan, sisäisempään tilaan — papereiden, kirjojen ja isänsä omistamien esineiden pariin. Saksan entisten siirtokuntien arkistoa ei oltu järjestetty kertomaan yhtä tarinaa; se ehdotti monia. Se houkutteli tarkastelua enemmän kuin kunnioitusta, ja se opetti Jaenickelle varhain, että esineet eivät koskaan ole mykkiä. Ne kantavat sisällään aikaa — katkoksellisuutta ja jatkuvuutta samassa muodossa — ja ne pyydetään luettavaksi yhtä huolellisesti kuin tekstit.
Pitkän yli kahden vuosikymmenen ajan Jaenicke on työskennellyt kerääjänä, välittäjänä ja kontaktikirjassa, vaikka mikään näistä termeistä ei täysin vangitse hänen käytäntönsä muotoa. Mikä aiemmin järjestettiin liian rennosti otsikon “tribal art” alle, ei ole hänelle koskaan näyttäytynyt suljettuna tai historiallisena kategoriana. Se on pikemminkin elävien perinteiden joukko, jotka neuvottelevat jatkuvasti nykyhetken kanssa. Hänen akateeminen koulutuksensa — etnologia, taidehistoria ja vertaileva oikeus — tarjosi kielen sarjan. Itse kielen oppi hän muualla. Malissa, Kamerunissa, Cote d’Ivoirella, Burkina Fasoissa, Togoissa ja Ghanassa tietoisuuden syntyi hitaasti, toistuvien kohtaamisten kautta, jotka kovettuivat suhteiksi ja joiden luottamus syntyi ei kerralla vaan vuosien kuluessa.
Maliista tuli tämän kokemuksen gravitaatiokeskus. Vuosien 2002 ja 2012 välillä Jaenicke eli ja työskenteli Bamakossa ja Ségoussa, missä hän johti Tribalartforumia, galleriaa joka sijaitsi Niilijoen varrella. Tila kieltäytyi helposta kronologiasta. Patsaiden ja keramisten lisäksi huoneessa oli valokuvaa, ja Malick Sidibén teoksia — Malin nuorisoa 1970-luvulta, itsevarmoja ja elämäniloisia — roikkui vanhempien rituaalisten muotojen rinnalla. Efekti ei ollut nostalgiaa vaan selkeyttäminen: menneisyys ja nykyisyys eivät kumonneet toisiaan; ne terävöittivät toisiaan.
Vuoden 2012 sota päätti tämän luvun äkillisesti, kuten sodat yleensä tekevät. Mutta se ei muuta työtä, jonka parissa he työskentelivät. Yhdessä Aguibou Kamatén kanssa Jaenicke kokoontui Loméen, lähempänä paikkoja, joista monet esineet ovat peräisin ja joiden reittejä ne yhä seuraavat. Vuodesta 2018 lähtien Berliini on muodostunut toiseksi pisteeksi tässä kartassa. Galerie Wolfgang Jaenicke toimii nyt Charlottenburgin palatsin vastakkaisella puolella, pienen asiantuntijatiimin tukemana. Sen huomio suuntautuu erityisesti Länsi-Afrikan pronssiin ja terrakottaan — aineisiin, jotka muokkautuvat maasta ja tulesta sekä muistimuodoista, jotka eivät helposti käänny.
Mikä erottaa Jaenicken käytännön ei ole vain sen maantieteellinen laajuus vaan sen sisäinen jännite. Kenttätyöpari on provenance-tutkimuksen kanssa; kauppaa käsitellään osana vastuuta, erottamattomasti. Yhteistyössä museoiden ja akateemisten aloitteiden kanssa kierrätystä ei nähdä valuuttana vaan eettisenä prosessina, joka jää keskeneräiseksi. Tavoitteena ei ole poistaa esineitä maailmasta ja sulkea ne pois, vaan pitää ne luettavina sen sisällä — antaa niiden jatkaa puhumistaan, vaikka puheen olosuhteet muuttuvatkin.
------------
Galerie Wolfgang Jaenicke on Berliinissä sijaitseva galleria, joka erikoistuu Länsi-Afrikan veistoksiin, pronssiin, terrakottaan, maskeihin ja nykyaikaiseen afrikkalaiseen taiteeseen. Sitä johtaa Wolfgang Jaenicke, jonka työ yhdistää keräämisen, kaupan, provenance-tutkimuksen, kenttätyön ja arkistodokumentaation.
Gallerian omaa kertomustaan seuraten Jaenicke on opiskellut etnologiaa, taidehistoriaa ja vertailevaa oikeutta ja työskennellyt afrikkalaisen taiteen kentällä yli kaksikymmentäviisi vuotta. Hänen toimintansa on kehittynyt pitkän aikavälin sitoutuneisuudesta maissa, kuten Mali, Kamerun, Côte d’Ivoire, Burkina Faso, Ghana ja Togo. Sen sijaan, että esittäisi afrikkalaista taidetta suljettuna historiallisena kategoriana, hän kuvaa sitä jatkuvana kulttuuriperintönä, jota muokkaavat elävät yhteisöt ja muuttuvat historialliset kontekstit.
Erityisen tärkeä vaihe hänen urallaan oli Mali, jossa hän asui ja toimi noin 2002–2012 Bamakossa ja Ségoussa. Siellä hän johti Tribalartforum-galleriaa, joka yhdisti historiallista afrikkalaista veistosta nykyaikaiseen afrikkalaiseen valokuvaamiseen, mukaan lukien Malick Sidibén teokset. Maliassa vuonna 2012 kiertäneen poliittisen ja sotilaallisen kriisin vuoksi tämän toimintaluvun sulkeminen tuli väistämättömäksi.
Myöhemmin, Aguibou Kamatén kanssa, Jaenicke jatkoi Loméstä, Togo, käsin työskentelyä ennen gallerian läpivientiä Berliinissä Charlottenburgin palatsin läheisyydessä. Galleria korostaa erityisesti Länsi-Afrikan pronssia, terrakottaa, Benin- ja Ife-tekijöitä, Nok-veistoksia, Dogon-taidetta, Baule-veistoksia, Senufo-objekteja sekä Yoruba-materiaalia.
Yksi Jaenicken julkisesta asemasta erottuva piirre on hänen toistuva korostuksensa provenance-läpinäkyvyydestä ja restitutio-keskusteluista. Useilla julkaistuilla esinekirjoilla galleria käsittelee eksplisiittisesti vientidokumentaation, UNESCO-yleissopimusten, omistajahistorian ja tutkijoiden sekä palauttamistutkijoiden kanssa käytävän viestinnän kysymyksiä. Nämä lausunnot heijastavat laajempia nykykeskusteluja afrikkalaisen kulttuuriperinnön kiertävyydestä, laillisuudesta, keräämishistoriasta ja museokaupassa tapahtuvasta hankinnasta.
Galleria ylläpitää kattavia verkkosivuarkeja ja luetteloita, jotka dokumentoivat satoja afrikkalaisia esineitä, mukaan lukien Benin- ja Ife-pronssit, Nok-terrakotat, Dogon-veistokset, Baule-figuurit, Fon-objektit, Moba-figuurit sekä muut Länsi-Afrikan materiaalit.
Tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita afrikkalaisen taidekaupan historiasta, Jaenicke edustaa myöhäisempiä kauppiaiden sukupolvia verrattuna Joe J. Klejmaniin. Kun Klejman kuului 1950–1970-luvun post- toisen maailmansodan New Yorkin markkinoille, Jaenicken työ on muovautunut nykyajan huoliin kenttäkirjauksesta, provenance-tutkimuksesta, palautus-keskusteluista, digitaalisista arkistoista sekä suoraan yhteydenpitoon Länsi-Afrikan verkostoihin ja taiteilijoihin.
Tämä teksti pohjautuu tekoälyn antamaan informaatioon.
Kääntänyt Google TranslateThe present sculptural group, depicting a male and female figure in close physical and formal relationship, invites comparison with a small but significant corpus of paired figures attributed to the artistic traditions of Ile-Ife. A particularly relevant point of reference is the fragmentary example published by Frank Willett in Ife in the History of West African Sculpture, where a comparable grouping, excavated at Ita Yemoo in 1957, is illustrated and discussed. Although that excavated fragment is less iconographically resolved, its archaeological context confirms the existence of paired figural compositions within early Ife sculptural practice and provides an important baseline for comparison.
The present work, like the example formerly exhibited by Wolfgang Jaenicke in 2018, is fragmentary, with losses to the lower extremities and a surface marked by layered oxidation. Such condition issues, while visually comparable to excavated material, must be approached cautiously, as fragmentation alone does not establish archaeological origin. Nevertheless, the surviving elements convey a highly structured composition in which two figures are rendered with notable formal balance and conceptual interdependence.
The male figure is distinguished by elaborate headgear and the holding of a horn, an attribute widely associated with rulership and ritual authority in Yoruba visual culture. The female figure, equally monumental in conception, carries an object that may be interpreted as a stylized hand or emblem of ritual efficacy. Their juxtaposition, combined with the parity of scale and the symmetry in their adornment, suggests a deliberate articulation of complementary roles rather than a hierarchical or purely narrative relationship.
While such pairings have often been interpreted as conjugal representations, a more persuasive reading situates the figures within a framework of institutional authority. In this interpretation, the male figure may be understood as the Ooni, the spiritual and political leader of Ile-Ife, while the female figure embodies a corresponding locus of power within the courtly system. Although the title and precise role of a queen mother figure in Ife differ from the more clearly codified Iyoba institution in the Kingdom of Benin, the broader principle of gendered complementarity in the exercise of authority is well attested across southern Nigerian cultures.
A particularly striking feature of the composition is the intertwining of the figures’ lower limbs. This motif, while uncommon, appears to transcend any literal suggestion of intimacy. Instead, it may be interpreted as a visual metaphor for structural interdependence, expressing the inseparability of distinct yet mutually constitutive forms of power. Such a reading aligns with Yoruba conceptions of balance and relationality in the maintenance of social and cosmic order, in which authority is not singular but distributed across complementary domains.
The question of dating remains complex. As noted in the broader literature on West African metalwork, including the work of Sylvia Dolz, the establishment of chronology cannot rely on a single line of evidence. Scientific analyses, such as thermoluminescence testing, must be evaluated in conjunction with stylistic and art-historical considerations. In the present case, a reported thermoluminescence result of approximately 310 years before present, with a significant margin of error, would place the object outside the classical floruit of Ife naturalistic sculpture, typically dated between the twelfth and fifteenth centuries. This discrepancy underscores the need for caution in attribution and highlights the possibility that the work may reflect a later continuation, reinterpretation, or regional variation of earlier sculptural traditions.
In sum, the sculpture embodies a sophisticated visual language in which authority is conceived as relational, gendered, and ritually grounded. Through its balanced composition, emblematic attributes, and intertwined forms, it articulates a conception of power that is neither singular nor hierarchical but fundamentally dual and interdependent. At the same time, the tensions between archaeological comparanda, stylistic features, and scientific dating situate the work within an ongoing scholarly discourse, in which questions of origin, chronology, and meaning remain open to critical examination
References
Dolz, Sylvia. Treasures of Africa: Benin – The Donation Baessler. Dresden: Museum of Ethnology, 2006.
Jaenicke–Njoya, Catalogue Ci104, object CAB 06943.
Willett, Frank. Ife in the History of West African Sculpture. London: Thames and Hudson, 1957.
Wolf, Siegfried. Studies on Benin Bronzes and Chronology. Various publications.
In the last 15 years we have sold two similar exemplares with different stylistic features, one on the Ife and Benin exhibition six years ago, obviously from the same artist. This exemplare was exhibited on our exhibition 2019 (last photo sequence).
This description is made with AI. Despite careful individual review, the use of Artificial Intelligence may result in errors or inaccuracies in the description.
Piece sold without thermoluminescence test. Attribution and datation provided for reference only. Non binding TL Analysis can be made seperately from this offer by request.
CAB6943
Myyjän tarina
Wolfgang Jaenickenin sitoutuminen afrikkalaiseen taiteeseen ei alkanut kentiltä tai markkinoilta, vaan hiljaisempaan, sisäisempään tilaan — papereiden, kirjojen ja isänsä omistamien esineiden pariin. Saksan entisten siirtokuntien arkistoa ei oltu järjestetty kertomaan yhtä tarinaa; se ehdotti monia. Se houkutteli tarkastelua enemmän kuin kunnioitusta, ja se opetti Jaenickelle varhain, että esineet eivät koskaan ole mykkiä. Ne kantavat sisällään aikaa — katkoksellisuutta ja jatkuvuutta samassa muodossa — ja ne pyydetään luettavaksi yhtä huolellisesti kuin tekstit.
Pitkän yli kahden vuosikymmenen ajan Jaenicke on työskennellyt kerääjänä, välittäjänä ja kontaktikirjassa, vaikka mikään näistä termeistä ei täysin vangitse hänen käytäntönsä muotoa. Mikä aiemmin järjestettiin liian rennosti otsikon “tribal art” alle, ei ole hänelle koskaan näyttäytynyt suljettuna tai historiallisena kategoriana. Se on pikemminkin elävien perinteiden joukko, jotka neuvottelevat jatkuvasti nykyhetken kanssa. Hänen akateeminen koulutuksensa — etnologia, taidehistoria ja vertaileva oikeus — tarjosi kielen sarjan. Itse kielen oppi hän muualla. Malissa, Kamerunissa, Cote d’Ivoirella, Burkina Fasoissa, Togoissa ja Ghanassa tietoisuuden syntyi hitaasti, toistuvien kohtaamisten kautta, jotka kovettuivat suhteiksi ja joiden luottamus syntyi ei kerralla vaan vuosien kuluessa.
Maliista tuli tämän kokemuksen gravitaatiokeskus. Vuosien 2002 ja 2012 välillä Jaenicke eli ja työskenteli Bamakossa ja Ségoussa, missä hän johti Tribalartforumia, galleriaa joka sijaitsi Niilijoen varrella. Tila kieltäytyi helposta kronologiasta. Patsaiden ja keramisten lisäksi huoneessa oli valokuvaa, ja Malick Sidibén teoksia — Malin nuorisoa 1970-luvulta, itsevarmoja ja elämäniloisia — roikkui vanhempien rituaalisten muotojen rinnalla. Efekti ei ollut nostalgiaa vaan selkeyttäminen: menneisyys ja nykyisyys eivät kumonneet toisiaan; ne terävöittivät toisiaan.
Vuoden 2012 sota päätti tämän luvun äkillisesti, kuten sodat yleensä tekevät. Mutta se ei muuta työtä, jonka parissa he työskentelivät. Yhdessä Aguibou Kamatén kanssa Jaenicke kokoontui Loméen, lähempänä paikkoja, joista monet esineet ovat peräisin ja joiden reittejä ne yhä seuraavat. Vuodesta 2018 lähtien Berliini on muodostunut toiseksi pisteeksi tässä kartassa. Galerie Wolfgang Jaenicke toimii nyt Charlottenburgin palatsin vastakkaisella puolella, pienen asiantuntijatiimin tukemana. Sen huomio suuntautuu erityisesti Länsi-Afrikan pronssiin ja terrakottaan — aineisiin, jotka muokkautuvat maasta ja tulesta sekä muistimuodoista, jotka eivät helposti käänny.
Mikä erottaa Jaenicken käytännön ei ole vain sen maantieteellinen laajuus vaan sen sisäinen jännite. Kenttätyöpari on provenance-tutkimuksen kanssa; kauppaa käsitellään osana vastuuta, erottamattomasti. Yhteistyössä museoiden ja akateemisten aloitteiden kanssa kierrätystä ei nähdä valuuttana vaan eettisenä prosessina, joka jää keskeneräiseksi. Tavoitteena ei ole poistaa esineitä maailmasta ja sulkea ne pois, vaan pitää ne luettavina sen sisällä — antaa niiden jatkaa puhumistaan, vaikka puheen olosuhteet muuttuvatkin.
------------
Galerie Wolfgang Jaenicke on Berliinissä sijaitseva galleria, joka erikoistuu Länsi-Afrikan veistoksiin, pronssiin, terrakottaan, maskeihin ja nykyaikaiseen afrikkalaiseen taiteeseen. Sitä johtaa Wolfgang Jaenicke, jonka työ yhdistää keräämisen, kaupan, provenance-tutkimuksen, kenttätyön ja arkistodokumentaation.
Gallerian omaa kertomustaan seuraten Jaenicke on opiskellut etnologiaa, taidehistoriaa ja vertailevaa oikeutta ja työskennellyt afrikkalaisen taiteen kentällä yli kaksikymmentäviisi vuotta. Hänen toimintansa on kehittynyt pitkän aikavälin sitoutuneisuudesta maissa, kuten Mali, Kamerun, Côte d’Ivoire, Burkina Faso, Ghana ja Togo. Sen sijaan, että esittäisi afrikkalaista taidetta suljettuna historiallisena kategoriana, hän kuvaa sitä jatkuvana kulttuuriperintönä, jota muokkaavat elävät yhteisöt ja muuttuvat historialliset kontekstit.
Erityisen tärkeä vaihe hänen urallaan oli Mali, jossa hän asui ja toimi noin 2002–2012 Bamakossa ja Ségoussa. Siellä hän johti Tribalartforum-galleriaa, joka yhdisti historiallista afrikkalaista veistosta nykyaikaiseen afrikkalaiseen valokuvaamiseen, mukaan lukien Malick Sidibén teokset. Maliassa vuonna 2012 kiertäneen poliittisen ja sotilaallisen kriisin vuoksi tämän toimintaluvun sulkeminen tuli väistämättömäksi.
Myöhemmin, Aguibou Kamatén kanssa, Jaenicke jatkoi Loméstä, Togo, käsin työskentelyä ennen gallerian läpivientiä Berliinissä Charlottenburgin palatsin läheisyydessä. Galleria korostaa erityisesti Länsi-Afrikan pronssia, terrakottaa, Benin- ja Ife-tekijöitä, Nok-veistoksia, Dogon-taidetta, Baule-veistoksia, Senufo-objekteja sekä Yoruba-materiaalia.
Yksi Jaenicken julkisesta asemasta erottuva piirre on hänen toistuva korostuksensa provenance-läpinäkyvyydestä ja restitutio-keskusteluista. Useilla julkaistuilla esinekirjoilla galleria käsittelee eksplisiittisesti vientidokumentaation, UNESCO-yleissopimusten, omistajahistorian ja tutkijoiden sekä palauttamistutkijoiden kanssa käytävän viestinnän kysymyksiä. Nämä lausunnot heijastavat laajempia nykykeskusteluja afrikkalaisen kulttuuriperinnön kiertävyydestä, laillisuudesta, keräämishistoriasta ja museokaupassa tapahtuvasta hankinnasta.
Galleria ylläpitää kattavia verkkosivuarkeja ja luetteloita, jotka dokumentoivat satoja afrikkalaisia esineitä, mukaan lukien Benin- ja Ife-pronssit, Nok-terrakotat, Dogon-veistokset, Baule-figuurit, Fon-objektit, Moba-figuurit sekä muut Länsi-Afrikan materiaalit.
Tutkijoille, jotka ovat kiinnostuneita afrikkalaisen taidekaupan historiasta, Jaenicke edustaa myöhäisempiä kauppiaiden sukupolvia verrattuna Joe J. Klejmaniin. Kun Klejman kuului 1950–1970-luvun post- toisen maailmansodan New Yorkin markkinoille, Jaenicken työ on muovautunut nykyajan huoliin kenttäkirjauksesta, provenance-tutkimuksesta, palautus-keskusteluista, digitaalisista arkistoista sekä suoraan yhteydenpitoon Länsi-Afrikan verkostoihin ja taiteilijoihin.
Tämä teksti pohjautuu tekoälyn antamaan informaatioon.
Kääntänyt Google TranslateTiedot
Etninen ryhmä / kulttuuri
Benin
Alkuperämaa
Nigeria
Materiaali
Pronssi
Sold with stand
Ei
Kunto
Kunto
Teoksen nimi
A bronze sculpture
Leveys
53 cm
Paino
15.9 kg
Autenttisuus
Alkuperäinen
Myynyt käyttäjä
SaksaVerifioitu
protop
Rechtliche Informationen des Verkäufers
- Unternehmen:
- Jaenicke Njoya GmbH
- Repräsentant:
- Wolfgang Jaenicke
- Adresse:
- Jaenicke Njoya GmbH
Klausenerplatz 7
14059 Berlin
GERMANY - Telefonnummer:
- +493033951033
- Email:
- w.jaenicke@jaenicke-njoya.com
- USt-IdNr.:
- DE241193499
AGB
AGB des Verkäufers. Mit einem Gebot auf dieses Los akzeptieren Sie ebenfalls die AGB des Verkäufers.
Widerrufsbelehrung
- Frist: 14 Tage sowie gemäß den hier angegebenen Bedingungen
- Rücksendkosten: Käufer trägt die unmittelbaren Kosten der Rücksendung der Ware
- Vollständige Widerrufsbelehrung
